Tapasimme ensimmäistä kertaa Vappuna 1968 ollessani armeijassa Helsingissä, Liisa oli silloin työssä Lapinlahden sairaalassa. Tapasimme Aleksanterin kirkossa, vappumarssin jälkeisessä hengellisessä tilaisuudessa. Jouduimme siellä toisiamme tuntematta sattumalta (johdatuksessa) samaan penkkiin ja vielä vierekkäin istumaan. Seuraavan kerran tapasimme edeltäpäin sopimatta jälleen ”sattumalta” Helsingin Saalemin päiväkokouksessa. Siitä se seurustelu alkoi.
Kihlajaisia vietettiin 25.10.1968, ollessani edelleen armaijassa. Pääsin armeijasta pois 8.2.1969 ja sitten aloimme miettiä yhteistä tulevaisuutta.
Olimme ajatelleet virallista vihkimistä Maistraatissa ja siunaus- ja hääjuhlaa samalle päivälle, lauantaiksi 29.3.1969, mutta vuodenvaihteessa alkaneet vapaat lauantait pitivätkin Maistraatin silloin suljettuna, ja niinpä jouduimme käymään siellä kesken työpäivän, perjantaina 28.3. joka on siis virallinen hääpäivämme.
Kai Antturi siunasi liittomme läheistemme ja ystäviemme läsnä ollessa 29.3.1969.
Kuvia ensimmäisestä yhteisestä asunnostamme Espoon Lintuvaarassa. Meillä oli käytössämme omakotitalon yksi huone, jonka nurkkauksessa oli hyvin pieni keittokomero ja olohuoneesta verholla eristettävissä oleva makuusoppi ruokapöydän vieressä. Peseytymistilat ja WC olivat alakerrassa.
Luettelo asuinpaikoistamme naimisiin menomme jälkeen: Espoon Lintuvaara, Helsingin Porvoonkatu ja Kolmas Linja, Velaatta ja Terälahti Tampereen Teiskossa, Tullinpuomi Helsingin Mannerheimintiellä, jossa asuessamme kaikki lapsemme ovat syntyneet, Espoon Tapiola, Aitolahti ja Nurmi Tampereella, uudelleen Aitolahti, Tampereen Lapinniemi ja Linnainmaa, Jämijärvi, Espoon Leppävaara, Tampereen Linnainmaa, jossa nykyisin asumme. Siis 16 yhteistä kotia meillä on tähän mennessä ollut. Muuttaminen on tullut tutuksi.
Maaliskuussa 1924 tuli kuluneeksi 55 vuotta, kun sanoimme toisillemme tahdon Helsingin maistraatissa ja sitten seuraavana päivänä vietimme hääjuhlaa ystävien kanssa Kai Antturin siunatessa meidät.
Muistelimme tässä hiljattain kehityksen kulkua, miten molemmat olemme sähköttömässä syrjäisessä mökissä lapsuuttamme viettäneet ja minkälainen maailma nyt on, ja minkälaisissa olosuhteissa nyt elämme. Silloin ei ollut edes radiota, olisiko ollut olympiavuonna 1952, kun Koveroon, syntymäkotiini, hankittiin kidekone, myöhemmin sitten anodi- ja kuivaparistolla toimiva radio, jossa oli sitten jo kaiutinkin. Nyt on toisin, vaikka meillä ei televisiota olekaan, kaikenlaisia muita ”vimpaimia” siitäkin edestä. Maailma on muuttunut paremmaksi, mutta myös pahemmaksi. Nykynuoriso voi pahoin kaiken yltäkylläisyyden keskellä. Mammona ei korvaa sisäisen maailman eheyttä. Jotakin käsittämättömän arvokasta saimme kokea silloin lapsena luonnon keskellä, ja minä asuessani itselleni tärkeän veden äärellä. Kaikesta siitä mitä olemme kokeneet 76 vuoden aikana, saamme kiittää Jumalaa ja sitä, että saimme armon tulla uskoon jo nuorena, Liisa jo 9 vuotiaana ja minä 13 vuotiaana. Säästyimme monilta, monilta, maailman tuomilta ikävyyksiltä ja kolhuilta. Eikä tämä ikääntyminenkään niin vaikealta tunnu, vaikka se tuokin mukanaan joitakin hidasteita. Jumalan armon avulla eletään aina päivä kerrallaan.